
Kanarian saaret sijaitsevat samalla leveyspiirillä kuin Florida ja Egypti. Teneriffa on saarista suurin. Ilmasto tällä ikuisen kevään saarella on läpi vuoden miellyttävän lämmin. Liikunta- ja muita harrastusmahdollisuuksia Teneriffalla riittää. Erilaisia nähtävyyksiä on myös runsaasti; ensimmäisenä mainittakoon tulivuori Teide, joka on koko Espanjan korkein vuori. Vuoren ympärillä on vaikuttava laava-alue, joka on kokonaan kansallispuistona.
Erilaisia eläinpuistoja on useita. Esim. mahtava trooppinen Loro Parque delfiineineen, miekkavalaineen, pingviineineen, papukaijoineen ym. eläimineen täyttää isojen ja pienten lomatoiveet. Värikkäitä juhlia, kulkueita ja kulttuuritapahtumia on usein - näyttävin ja äänekkäin kaikista on suuri karnevaali helmi-maaliskuun vaihteessa. Kanarialaisille juhlille on ominaista se, että traditioita arvostetaan ja ne halutaan säilyttää elävinä.
Saaren pohjoisosat ovat rehevän vihreitä, mutta eteläosissa sataa harvoin, ja siksi sinne on rakennettu koko ajan lisää hotellialueita. Vanhaan pittoreskiin kalastajakylään Los Cristianosiin on jo kasvanut kiinni Playa de las Américas ja siihen taas jatkoksi Costa Adeje, jotka yhdessä muodostavat merellisen lomametropolin. Rantabulevardin pituus onkin yli 10 km.
Golfkohteena Teneriffa on mitä mainioin: vain 6 tunnin matkan päässä alue, jossa lämpöä talvella reilut 20 ja kesällä 25 astetta. Tällä hetkellä käytössä on 7 täysmittaista kenttää; viisi saaren eteläosassa, kaksi pohjoisessa ja vielä kahdeksas La Gomeran saarella. Kentät ovat melko uusia, vaihtelevia ja hyväkuntoisia, ja golfturismiin saarella panostetaan tosissaan.
Hotellimme on valittu erityisesti golfareita ajatellen, mutta tarvittaessa saatavissa on kymmenittäin muitakin eri hintakategorioiden majoituskohteita. Tarjoamme myös Aurinkomatkojen koko valmismatkatuotannon.