|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Black Mountain Golf Club sijaitsee vain 10 km:n ja 15 minuutin ajomatkan päässä Hua Hinista luoteeseen. Tämän kunnianhimoisen ruotsalaisprojektin ensimmäisen kentän valmistuminen vuonna 2007 oli odotettu tapahtuma ja monien mielestä kentän ja muiden palveluiden taso nosti klubin Hua Hinin ykköskohteeksi. Banyan Golfin vuonna 2008 tapahtuneen avaamisen jälkeen nämä kaksi ovat alueen huippukentät ja kuuluvat jokaisen vierailevan golfarin ohjelmaan.
Kenttä on rakennettu vuorten ympäröimään laaksoon viidakkokasvillisuuden ja ananasviljelmien paikalle. Luonnonmukaisen suunnittelun tärkeitä elementtejä olivat alkuperäiset purot ja kalliomuodostelmat. Puita ja muuta kasvillisuutta on istutettu paljon, mutta kenttä on vielä varsin avoin. Maasto on kumpuileva, paikoin on suuriakin korkeuseroja. Vettä on paljon, samoin kuin kauniisti muotoiltuja ja usein syviä bunkkereita. Viheriöt ovat erittäin nopeita, suuria ja kumpuilevia mahdollistaen monet eri lipun paikat vaikeusastetta muuttaen. Kentällä on joitakin dogleg-väyliä ja muutamia sokkolyöntejä korkeuserojen vuoksi.
Tämä kaunis ja loistavassa kunnossa oleva kenttä on varsin haasteellinen, mutta greeneille löytyy myös aina helpompi reitti riskipitoisia lyöntejä välttäen. Tasoituksilla yli 20 (miehet) suositellaan pelaamista valkoisilta tiiltä. Klubitalo ja sen palvelut ovat huippuluokkaa ja ravintolasta on mahtavat vuoristo- ja golfkenttänäkymät. Tasokkaita asuntoja nousee kentän ympäristöön.
| Pituus: | ammattilaistii (musta): 6673 m, miesten klubitii (sininen) 5945 m, naisten klubitii (punainen) 5168 m |
| Par: | 72 |
| Tasoitusraja: | ei tasoitusrajaa |
| Avattu: | 2007 |
| Arkitehti: | Pacific Coast Design - Phil Ryan |
| Osoite: | 565, Moo 7, Nong Hieng Road, Hin lek Fai, Hua Hin, Prachuab Khiri Khan 77110, Thailand |
| Yhteystiedot: | puh: +66 (0)32 618666 |
| Email: | cheeravat@bmghuahin.com |
| Internet: | www.bmghuahin.com |
|
|
|
|
Kenttä sijaitsee noin 10 km Hua Hinista, green fee sisältää kuljetukset hotelleilta.
Hinnat löydät green fee hinnastosta >>>